Ensimmäinen poni, jolla menin Hyyppärässä oli Oliver. Muistan kuinka minua jännitti. Ratsastuksen opettajamme sanoi, että menisin Oliverilla, ja että se on tuo musta poni. Maneesissa oli kuitenkin kaksi mustaa ponia. En alussa tiennyt, kumman luo menisin, joten jäin seisomaan. Sitten Oliverilla edellisellä tunnilla mennyt sanoi, että se olisi Oliver. Menin sen luo. Nousin selkään, ja joku sääti jalustimet (en muista kuka). Sain mennä ilman taluttajaa. Muistan vieläkin, kuinka ratsastin jalat melkein suorana, ja minulle piti aina muistuttaa, että pidä polvessa kulma ;) Eka tunti meni ihan hyvin. Menin alkuaikoina paljon Oliverilla ja Oscarilla, ja puhuin etten haluaisi mennä "sillä ISOLLA ponilla". Tarkoitin siis Paxtonia. Kun sitten ensimmäisen kerran menin Paxtonilla, olin aivan kauhuissani. Kun pääsin selkään, rakastuin heti. Sen jälkeen toivoin Paxtonia aina. Joka kerta en sillä kuitenkaan saanut mennä, mutta enimmäkseen kylläkin, sillä olin ainut joka meidän ryhmässä siitä tykkäsi. Ensimmäisen kerran myös putosin Paxtonin selästä. Ei kuitenkaan sattunut.
Minusta oli super hienoa, kun siirryin "kokeneempien" ryhmään ;) Samaan aikaan siirtyi myös Mimosa, Varpu, Siiri ja Aliki. Edelleen, sain yhä mennä melko paljon Paxtonilla. Kerran oli sellainen tilanne että menin vähän myöhässä tallille, ja poneja oltiin just jakamassa. Opemme just oli kysynyt, että kuka haluais Paxtonin ---> kukaan ei ollut halunnut. Opemme oli vaan nauranut, että kyllä sieltä kohta tulee eräs joka sen haluaa ;D
Putosin ponivuosieni aikana Paxtonin selästä varmaan ainakin 50 kertaa... Mutta silti, edelleen, Paxton on suosikkini.
Menin ponivuosieni aikana kaikilla muilla paitsi Humpalla. Tykkäsin Paxtonin lisäksi myös Hamusta. Muistan aina sen, kun hyppäsin ekaa kertaa... Paxtonilla. Sillä tunnilla tipuin kaksi kertaa, mutta eipä mulle mitään estepelkoa jäänyt ;)
Yksi ihanista kokemuksista on myös kiitolaukka maastossa, mäkeä ylös, ilman satulaa pakkasessa! Se oli niin ihanaa!
Muistan, kun oli viimeinen ponituntini. Minulla oli silloin tuplatunti. Menin molemmat Paxtonilla, ja aika meni liian nopeesti. Vikan tunnin jälkeen ihan oikeasti itkin, ja Siiri tais myös itkee. Halasin Paxtonia, rutistin oikein kovaa, ja kuiskasin: "Mä lupaan, että oot mun sydämessä, AINA!!" Siskoni ratsasti vielä ponitunneilla, mutta syksyyn oli vielä muutama kuukausi. Pitkä aika ilman rakasta... Syksyllä siirryin hevostunneille, ja menin ekalla kerralla Vollilla. Ero oli melkoisen kamala... Hevoset tuntu niin isoilta!!
Onneksi siskoni vielä oli poneilla. Ja Siirin sisko samaten. Sain aina auttaa ponien laitossa. Saana meni tosi usein Paxtonilla, ja autoin tietenkin sitä. Jos Paxton ei ollut menossa tunnille, sain kuitenkin ottaa riimun ja harjata sitä. Luottamus toisiimme kehittyi edelleen. Muistan yhden taianomaisen hetken. Yksi pieni tyttö meni Paxtonilla. Hän ei saanut sitä haettua tarhasta, kun poni vaan meni karkuun. Minä otin riimun, ja huusin Paxtonia pari kertaa. En voinut uskoa silmiäni, kun se reippaasti, korvat hörössä tuli heti luokse!
Nykyisin, kun olen hevosilla ollut jo pari vuotta, toivoisin edelleen että siskoni olisi poneilla... Niin ei ole. Olen pari kertaa saanut harjata Paxtonia, mutta en usein. Kun kuvailen tarhalla, huudan Paxtonia, se tulee heti luokse. Joskus autan tallityöntekijöitä esim. kantamaan poneille vettä. Silloin menen myös halaamaan Paxtonia, edelleen toistan saman lupauksen "Muista, et ikinä lähe pois mun sydämestä, rakastan sua!"
Paxton piristää aina kun nään sen, mut välillä meinaa tulla tippa linssiin kun muistelen niitä ihania aikoja jolloin olin vielä pieni ponityttö. Kuvia siitä ajasta ei ole tallessa enää kun muutama. Mutta jos jollain sattuisi olemaan kuvia, joissa olen ponitunneilla, niin ilmoita!!
Minulla tuli oikeasti tippa linssiin kun tätä kirjoitin, itkin ihan oikeasti. Hyviä muistoja on vaan niin paljon liikaa!!
Tässä nyt nämä kuvat, joita minusta ponitunneita on:
Onneksi siskoni vielä oli poneilla. Ja Siirin sisko samaten. Sain aina auttaa ponien laitossa. Saana meni tosi usein Paxtonilla, ja autoin tietenkin sitä. Jos Paxton ei ollut menossa tunnille, sain kuitenkin ottaa riimun ja harjata sitä. Luottamus toisiimme kehittyi edelleen. Muistan yhden taianomaisen hetken. Yksi pieni tyttö meni Paxtonilla. Hän ei saanut sitä haettua tarhasta, kun poni vaan meni karkuun. Minä otin riimun, ja huusin Paxtonia pari kertaa. En voinut uskoa silmiäni, kun se reippaasti, korvat hörössä tuli heti luokse!
Nykyisin, kun olen hevosilla ollut jo pari vuotta, toivoisin edelleen että siskoni olisi poneilla... Niin ei ole. Olen pari kertaa saanut harjata Paxtonia, mutta en usein. Kun kuvailen tarhalla, huudan Paxtonia, se tulee heti luokse. Joskus autan tallityöntekijöitä esim. kantamaan poneille vettä. Silloin menen myös halaamaan Paxtonia, edelleen toistan saman lupauksen "Muista, et ikinä lähe pois mun sydämestä, rakastan sua!"
Paxton piristää aina kun nään sen, mut välillä meinaa tulla tippa linssiin kun muistelen niitä ihania aikoja jolloin olin vielä pieni ponityttö. Kuvia siitä ajasta ei ole tallessa enää kun muutama. Mutta jos jollain sattuisi olemaan kuvia, joissa olen ponitunneilla, niin ilmoita!!
Minulla tuli oikeasti tippa linssiin kun tätä kirjoitin, itkin ihan oikeasti. Hyviä muistoja on vaan niin paljon liikaa!!
Tässä nyt nämä kuvat, joita minusta ponitunneita on:
Antaisin mitä vaan, että saisin poniajat kokea uudestaan...
..... Tää on viimesimpiä ponitunteja... Ei kuitenkaan se viimeinen.
Paxu on niin söpö tossa...
Laukkaa kentällä ♥♥♥♥♥♥♥
Toivottavasti jaksoit lukea, tuli aika paljon tekstiä....
-Vilma-
Ps. Kommentoikaa!
Ihana<3!!!!! Tuli poni vuodet mielee:) (Mira)
VastaaPoista