Leiripäiväkirja (Osa 3)

Torstai

Päivä, joka alkoi hyvin, mutta päättyi huonosti.

Aamulla en ois millään jaksanu nousta, mutta kun nousin, tajusin että on vähän kiire. Puin äkkiä, ja menin sitten syömään. Kun haettiin hoitsut laitsalta, Frisio ei onneksi ollut kovin kaukana. Harjasin sen taas kunnolla, ja sitten mentiin odottelemaan listoja. Tiedettiin jo etukäteen, että meillä olisi kankitunti. Kun lista sitten tuli, siinä luki Vilma-Jojo. Meidän ryhmän tunti oli ekana, 9.30, joten hain vaan kypärän, ja odottelin sitten. Tuuli auttoi mua laittamaan Jojon, ja sitten vaan kentälle. Alussa kangilla meneminen tuntu oudolta, mutta loppua kohden siihen alkoi tottumaan. Tunti meni tosi nopeesti. Ihan kun oltais ratsastettu vasta kymmenen minuuttia, ja sitten tunti jo loppuukin.

©Mia

Oman tunnin jälkeen kuvailin toisen ryhmän tuntia, ja sitten oli ruoka. Ruoan jälkeen oli teoriaa. Käsiteltiin kilpailemista. Käytiin läpi esim. sääntöjä, ratsastajan varusteita ja sitä, miten kilpailuissa pitää toimia. Kahdelta oli taas meidän ryhmän tunti. Kun lista tuli, eka reaktioni oli; "MITÄ? No okei...". Listassa luki Vilma-Bilou. Menin sitten laittamaan poitsua valmiiksi, ja kentällä sitten selkään. Meillä oli siis estetunti. Ensin mentiin kolmesta puomista tehtyä estettä. Se oli siis sellainen, että puomit oli pinottu päällekkäin pyramidiksi.Tämä sujui hyvin. Sitten tultiin normi pystyä, jonka jälkeen tultiin porttia. Portille Elvis kieltäytyi, hyppäsi pystyyn, ja Emilialta meni ranne... No, Emppu tuli alas selästä, ja tunti jatkui... 

Puomikasa...

Elvis kieltäytyy...

Tästä kuvasta näkee hyvin, miten Empun ranne taittui...

Seuraavana  tuli mun vuoro hypätä. 

Sitten tuli pimeää. En muista hypystä, tai sen jälkeisistä tapahtumista mitään.

Seuraava muistikuvani on se, että olen ambulanssissa. Katsoin taakseni, ja näin Emilian istuvan siellä. Tuntui, kuin kaikki olisi ollut unta. Minua ei niinkään sattunut mihinkään, paitsi jalkaan. En ollut huolissani itsestäni, vaan enemminkin Empusta. Ambulanssissa sain kylmää jalkani päälle, ja sitten verenpaine mitattiin. Muistan, kun joku huikkasi ambulanssin ovelta, että "Pärjäättekö kahdestaan, vai lähdenkö mukaan?". Luulin silloin, että kysyjä oli Niina. Vastattiin molemmat, että kaipa me pärjätään. Matkalla sairaalaan mietin vain, mitä oli tapahtunut. Se oli ahdistavaa, kun en muistanut mitään. Juteltiin siinä Emilian kanssa jotain, en enää muista mitä. Kun saavuimme sairaalalle, Emilia vietiin ensin sisään. Hetken päästä minutkin työnnettiin sisään, ja nostettiin sängylle. Sänky työnnettiin Emilian sängyn viereen, ja ooteltiin sitten siinä. Neea (meidän yövalvoja) oli tullut mukaan, ja tässä vaiheessa tajusin, että Neea oli kysynyt että pärjätäänkö me. Juteltiin siinä sitten Emilian kanssa, ja sitten Emppu vietiin röntgeniin. Samaan aikaan joku lääkäri tuli kyselemään multa kaikkea, ja sanoi samalla, että mun jalka kuvataan. Mä vaan sanoin että "Okei, pääsenkö sitä ennen vessaan?" xD "Joo, kyllä sä pääset" oli vastaus. Sitten mun sänky työnnettiin johonkin käytävälle, ja Neea oli mun kanssa. Voin sanoa, että meinasin kuolla tylsyyteen. Hetken päästä Emppu tuli takasin, ja se sano, että sen ranne oli kahesta kohtaa murtunu, ja se kipsattais kohta. Sitten joku lääkäri tuli hakemaan mua, ja sano vaan että mennään röntgeniin. Hississä oleminen on outoa makuuasennossa, mietin kun mentiin yläkertaan. Siellä röntgenhuoneen seinällä oli semmonen piirretty delfiini. Mun jalasta otettiin kolme röntgenkuvaa, ja sit mut työnnettiin takasin sinne käytävälle. En tiiä miks, mut matkalla alas kysyin siltä lääkäriltä, et "oliko Emiliaki tuolla samassa huoneessa?". Se vaan vastas että joo. Kun pääsin takasin siihen käytävälle, kysyin Neealta että missä Emilia on. Se vaan sano, että se on kipsattavana. Mä vaan makasin siinä sängyllä, ja tuijotin kelloa. Ja pelasin Angry Birdsiä Neean kännykällä. Sitten Emilia tuotiin takasin, kipsi kädessä. Juteltiin siinä taas, ja sitten joku tuli sanomaan mulle, että niissä röntgenkuvissa ei näkyny murtumia, ja saatais ehkä kohta lähtee, kunhan lääkäri ois vielä tutkinu mut. 

Hetken päästä se lääkäri tulikin, ja sano, että mun pitäis ehkä jäädä sinne tarkkailuun yöks. Eka reaktio tossa tilanteessa oli "Ja en kyllä varmana jää!!!!!!!". Sitten Neea ehdotti, että se herättäis mua yöllä, jos tarvis. No, ne sopi sit sen lääkärin kans, et mut herätettäis yöllä kahden tunnin välein. Sitten me saatiin lähteä. 

Oli varmaan huvittavan näköstä, kun toinen pomppii yhellä jalalla autoon, ja toinen tulee käsi kipsissä. Anu oli tullut hakemaan meitä, ja matkalla takaisin tallille mä kysyin siltä, että mitä siinä mun tippumisessa oikein tapahtu. Bilou oli kuulemma hypänny kaukaa, enkä ollu päässy hyppyyn mukaan. Sit olin tippunu pää edellä, ja jääny makaamaan maahan. 

Kun päästiin takasin tallille, minä, Emilia ja Neea mentiin suoraan syömään.  Sitten mentiin leirikämpille, osan matkasta pompin yhellä jalalla, ja osan pitäen Neeasta ja Emiliasta tukea. Kun päästiin portaiden alapäähän, osa porukasta seiso ovella. Päästiin ylös, ja sit alko se kyseleminen; "Mitä teille tehtiin?". Vähän kyllä harmitti, koska olis ollu se yömaasto... Minä ja Emilia jäätiin vaan kattomaan telkkaria, kun muut lähti maastoon. Nukuin seuraavan yön keskitilan sohvalla, että mut olis helpompi herättää. 

Perjantai

Saatiin nukkua vähän vaille yheksään, koska aamupala oli vasta ysiltä. Sitten muut lähti hakemaan heppoja laitsalta, ja sitten rakentamaan rataa. Minä ja Emilia vaan juteltiin ja kateltiin se aika. Emilian piti lähteä jo aiemmin leiriltä, ja kun se lähti, mä jäin yksin. 

Kun eka luokka alkoi, mä jatkoin kuvailua. Leirin tippumissaldoksi jäi lopulta 3, sillä Matleena putos verkassa. Tähän tulee nyt kisoista kuvia, en rupee selittämään tarkemmin.

Matleenan hieno alastulo...

Viveca ja Peppi

Jose & Snaige

Teija & Qvist

Essi ja Tauno

Lilja ja Senni

Mira ja Jojo

Jossu & Robi

Inka &Jojo

Venla & Royal.

Kun kaikki oli hypänny, ja esteet purettu, mä menin laitumen reunalle. Frisio oli ihan portin vieressä, ja tuijotti mua. Juttelin sille jotain, ja silitin sitä. Meinasin alkaa itkeä. Tulee ikävä. Sitten Anu huuteli mua tallista, ja lähdin sinne päin, palkintojen jakoon. Sain semmosen miniruusukkeen lohdutuspalkinnoksi. 

Tulee ikävä... :´( ♥

Sitten vaan viimiset pakkailut, ja sitten Vivecan äiti tulikin jo hakemaan meitä. Halasin siinä sitten muutamaa kamua, ja sitten matka kohti kotia alkoi. Matkalla juteltiin kaikesta mahollisesta, ja aloin miettimään, että mitäs jos mä en enää uskallakkaan ratsastaa??

-Oli ihan paras leiri, kiitti kamut; Mira, Tuuli, Essi, Josefina, Mia, Anni, Matleena, Johanna, Viveca, Lilja, Inka, Venla, Teija, Julia ja Emilia!! Pidetään yhteyttä, ja ehkä ens vuonna uudestaan?!-